Kuuntele lähetystä
Hki 89,7 MHz Tre 106,8 MHz Oulu 90,9 MHz
AIHEET:
NÄYTÄ KAIKKI ›››
 Tero J. Kauppinen
SPONSOROITU
27.10.17 11:46

Tero J. Kauppisen radioblogi johtajuudesta. Osa 10: Kuinka päästä eläkkeelle 35-vuotiaana?

Monet tekevät niin. Ja se ei ole edes vaikeaa.

Kaikki alkaa pitkästymisestä. Työ menettää kiinnostavuutensa, ponnistelu ei tunnu enää mielekkäältä, puhumattakaan panostamisesta itsensä kehittämiseen tai muutokseen.

On kuitenkin keinoja taistella vastaan. Näistä kertoo Tero J. Kauppinen tämänkertaisessa radioblogissa.

 


Tero J. Kauppinen on kansainvälinen liikkeenjohdon konsultti, strategi ja johtamisen kehittäjä, joka on kouluttanut esimiehiä 25 maassa. Hän on valmentanut uransa aikana yli kahta sataa johtoryhmä ja kehittänyt globaalissa käytössä oleva Vision Into Action –johtamismallin. Hänen johdollaan tehtiin myös Suomen laajin ja kattavin johtamistutkimus, jonka tuloksena tunnistettiin johtamisen G –voima ja sen diagnostisointiin tarvittavat työkalut.

11 hours ago
Aikajanakuvat

Mitä jokaisen toimitusjohtajan pitäisi tietää myyjistä? Tamperelainen myyntijohtaja Mikki Ylevä haluaisi myydä Haminan kaupungin lipputangon..BusinessFM aamussa nyt klo 7.30 ja 8.30
BusinessFM ... See more

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
1 day ago

Hyvää maanataita!
Tänään parhaan musiikin lisäksi tarjolla on mielenkiintoista asiaa mm. lohkoketjuteknologiasta ja ruokakulttuurin edistämisestä. Tervetuloa taajuudelle!
Juha Kakkuri ... See more

LIKE
LOVE
HAHA
WOW
SAD
ANGRY
« 1 of 212 »
NÄYTÄ LISÄÄ ›››



NÄYTÄ KAIKKI ›››
 
15.10.18 12:22

BusinessFM etsii myyjää pääkaupunkiseudulle!

Haluaisitko mukaan vahvassa kasvussa olevan radioaseman myyntitiimiin? Oletko juuri sinä se henkilö, josta teemme tähtimyyjän?

01.10.18 08:36

WANTED: Hyväntahtoista myyntiä Dream Brokerilla

Oletko valmis mullistamaan yritysten viestinnän?

Dream Broker on Pohjoismaiden johtava online-video-ohjelmistoyritys. Visionamme on mullistaa viestintä hauskalla, luonnollisella ja tuottavalla tavalla videoilla. Online-video-ohjelmistoamme, Dream Broker Studiota, käyttää viestinnässä, johtamisessa ja oppimisessa jo yli 800 organisaatiota.

26.04.18 12:51

WANTED: Head of Sales & Business Development, Europe, Sievo

Growth inspires you and you want to take action?

This is your opportunity to get to play in the big leagues in an international setting as our new sales and business development star. Sievo Procurement Analytics SaaS is already used in multiple distinguished global companies such as Deutsche Telekom, Carlsberg, Fiskars, Schindler and Kellogg’s. You will be contributing to our ongoing growth in Central Europe – in our biggest market.

16.04.18 14:08

Jännittääkö työhaastattelu? Tässä 10 vinkkiä hyvään ensivaikutelmaan

Ensimmäinen työhaastattelu unelmiesi työpaikkaan saattaa olla todella jännittävä tilanne. 10 vinkkiä, joiden avulla voit välttää mokat ja tehdä hyvän ensivaikutelman.

28.03.18 14:26

Work goes happy 2018: Kaikilla työntekijöilläsi on perhe

Kuuntele, miten sinunkin organisaatiosi pääsee alkuun kokonaisvaltaisesti työntekijän hyvinvointia tukevan työympäristön rakentamisessa

NÄYTÄ LISÄÄ ›››

KUMPPANIMME